Viherpeippo pesii myös koloissa

Eero Haapanen

(Julkaistu Linnut -lehdessä 2/2002 )

Helsingin Kuusiluodosta on vuodesta 1997 alkaen löytynyt yhteensä yhdeksän
viherpeipon pesäpaikkaa puunkoloista. Muutamaa koloa on käytetty useana eri
vuonna. Kaksi pesää on löytynyt vajan kurkihirren päältä. Suomalaisen
pesäkorttiaineisto ei kerro viherpeipon puunkoloissa pesimisestä, ei
myöskään koti- ja ulkomainen lintukirjallisuus. Vakiintunut kolopesiminen
Vanhankaupunginlahdella on ehkä erikoinen poikkeus, jonka on synnyttänyt
muiden sopivien pesäpaikkojen puuttuminen ja kolojen runsas tarjonta.
Viereisen Lammassaaren talviruokinta on kenties houkutellut alueelle
pesimään niin paljon viherpeippoja, ettei niille ole riittänyt tavanomaisia
pesäpaikkoja.

Havupuuton pesimäbiotooppi

Kuusiluoto on neljän hehtaarin saari, jonka nimi Granholmen on ollut
käytössä jo 1700-luvulla. Nähtävästi asutus- ja laidunhistoria on hävittänyt
kaikki kuuset yhtä lukuunottamatta jo yli sata vuotta sitten. 1930-luvun
jälkeen, laidunnuksen loputtua,valtapuiksi ovat tulleet vaahtera, haapa,
pihlaja ja rannoilla tervaleppä. Suuri osa saaren koloista on nuorehkoissa
puissa ja pökkelöissä, osa jo kookkaissa koivuissa ja vaahteroissa.
Pihapiirissä kasvaa saaren ainoa, noin viisikymmenvuotias kuusi, joka ei
ole kovin tuuhea. Saaren keskellä olevalla kahden hehtaarin avoimella
kalliokedolla - viherpeippojen ruokailuympäristönään käyttämällä - kasvaa
muutamia matalia kalliomäntyjä ja parikymmentä pientä mäntyä. Pieniä katajia
on kaksi. Kalliokedon laidalla kasvaa lisäksi yksi n. 15 m korkea tuuhea
pihtakuusi. Toisen katajan kanssa pihta on saaren ainoa viherpeipon
tyypilliseksi ja suojaiseksi pesäpaikaksi soveltuva puu.
Kuusiluodosta 0,5 km koilliseen Lammassaaressa on toiminut talvesta
1995-96 alkaen talviruokintapaikka, jonka auringonkukansiemenet ovat
houkutelleet joka talvi paikalle satoja viherpeippoja (Tuomo Salmela,
suull.ilm.). Lammassaaressa valtapuina ovat iäkkäät kuuset ja koivut. Pieniä
kuusia on vain muutama, katajia ei lainkaan.

Olen etsinyt Kuusiluodosta linnunpesiä vuosina 1990-2001, seuranta on
perustunut osa-aikaiseen asumiseeni saarella.
Ensimmäinen viherpeipon pesä löytyi vuonna 1996. Pihlajan oksanhangasta
löytyi tyhjä pesä, joka oli varislinnun repimä pari päivää myöhemmin.
Pesäpaikka oli epätyypillinen, peippomainen. Ensimmäinen asuttu viherpeipon
pesä löytyi vuonna 1997 puunkolosta, jonka jälkeen puunkolopesintää on
todettu vuosittain. Yhteensä paikalta on löytynyt 22 viherpeipon pesää,
joista 12 on sijainnut puunkoloissa ja kaksi rakennuksessa. Vuonna 2001
pesiä löytyi erityisen paljon, yhteensä 12, joista kuusi oli puunkoloissa ja
kaksi rakennuksessa.

Kuvaus puunkolopesistä

Pesäpaikka 1. 28.6.97 löytyi ensimmäinen asuttu viherpeipon pesä
Kuusiluodosta. Vanhan, suuren pihakoivun ontelossa n. 3,5 m korkealla oli
viherpeipolla viisi isoa poikasta, jotka olivat lähteneet pesästä 30.6.
Ontelo oli lahonnut suuren pudonneen oksan tekemään koloon, sen suu oli n.
10 cm leveä. Onkalo kapeni syvetessään, Pesä oli tämän melko vaakasuoran
käytävän pohjalla n. 15 cm syvällä. Ontelo oli sivuiltaan täysin suljettu.
Syvensin koloa myöhemmin, ja siinä pesi v. 2000 ja 2001 uuttukyyhky.

Pesäpaikka 2. Talitiaiselle ominainen pesäpaikka, syvä kolo. 18.5.99 löytyi
halkaisijaltaan vain n. 15 cm paksusta, täysin ontosta, elävästä vaahterasta
kolmimunainen viherpeipon pesä. Kolo oli n. 2,5 m korkeudessa. Ontelon
lentoaukko oli muodostunut noin viisi senttiä korkeasta ja kymmenen senttiä
leveästä vaakasuorasta repeämästä, joka oli syntynyt kun ontto puu oli
murtunut ja kallistunut konkeloon koivua vasten. Pesä sijaitsi lentoaukosta
alaspäin n. 15 cm syvällä - kuin siis aidossa pöntössä. Kolo oli
sisähalkaisijaltaan n. 10 cm. Pesäontelon seinässä oli n. 0,2-0,4 cm kapea
halkeama, josta näki juuri ja juuri pesään. Pesä oli löydettäessä hylätty
tai se hylättiin myöhemmin.
Tässä kolossa pesi uudestaan viherpeippo keväällä 2001. Pesässä oli 14.5.
n. 3 vrk ikäiset poikaset ja pesintä onnistui.

Pesäpaikka 3. Pieni haavan runkoon n. 3,5 m korkealle muodostunut
kuppimainen onkalo. Onkalo oli sivuiltaan täysin suljettu ja sen lentoaukko
oli noin viisi senttimetriä. Aukon takana avautui sisätiloiltaan hyvin pieni
ontelo, arviolta vain n. seitsemän cm halkaisijaltaan.
Tähän koloon 29.3.98 viherpeippo koiras rakensi pesää, joka oli lähes
valmis. 16.4. pesä oli tyhjä ja myös jäi tyhjäksi.
28.5.00 pesä oli rakenteilla ja pesässä oli 1.6. neljä munaa. Hautovan
linnun nokka työntyi toisinaan aavistuksen kolosta ulos. Myös poikaset
toisinaan kurkottelivat kolosta - ilmeisesti sen ahtauden takia. Pesintä
onnistui.
Suurensin tämän kolon sisätiloja 25.4.2001. 29.4. Viherpeippopari
rakensi pesää koloon ja 12.5. emo hautoi. 19.5. pesän oli ryöstänyt
ilmeisesti varis tai harakka.

Pesäpaikka 4. ”Punarintamainen” pesäpaikka sijaitsi rannan pienehkössä
tervalepässä, joka on ydinlaho, n. 2 m korkeudessa. Kaivoin itse tämän kolon
keväällä 2001. 19.5. emot rakensivat pesää. 21.5. pesässä oli yksi muna.
22.6. pesässä oli kolme lähtövalmista poikasta. 23.6. pesässä oli yksi
kuollut päätön poikanen - joka oli mahdollisesti jäänyt pihapiirissä nähdyn
lumikon saaliiksi. Muut poikaset ilmeisesti selvisivät lentoon.

Pesäpaikka 5. Suunnilleen samanlainen kuin pesäpaikka 4. Pihlajassa n. 1,9 m
korkealla, harmaasieppomaisessa kolossa, tosin sivulta suljetussa. 1.6.2001
kolossa oli puolivalmis pesä, joka ilmeisesti ryöstettiin myöhemmin.

Pesäpaikka 6. Onton, heiluvan haapapökkelön risaisessa huipussa n. 3,5 m
korkealla. Pesä oli sivuilta suojattu, mutta päältä vain osittain. 10.5.2001
emo hautoi pesässä. 12.4. pesä näytti tuhoutuneelta sen vuoksi, että sinne
oli tipahtanut lahopuunpala. Pökkelöön ei voinut kiivetä sen lahouden
vuoksi.

Pesäpaikka 7. Samanlainen kuin pesäpaikka 5, noin 2,5 m korkealla.
Ryöstetty, revitty viherpeipon pesä löytyi pesintäkauden jälkeen 2001.

Pesäpaikka 8. Vaahteran vinoon haaraan muodostuneessa lahoruhjeessa kaksi
metriä korkealla. Pesäpaikka oli myös sivuilta melko avoin ja
harmaasieppomainen. 25.6.00 pesässä oli kaksi isoa poikasta, jotka
ilmeisesti onnistuivat lähtemään.

Pesäpaikka 9. ison lahon koivupökkelön päässä n. 4 m korkealla, johon
syksyllä 1994 valkoselkätikka hakkasi yöpymiskolon, jonka palokärki
suurensi myöhemmin puoliavoimeksi. 2.4. 98 viherpeippo vei pesäaineksia
kaksi kertaa koloon. Pesinnän jatkovaiheet jäivät avoimiksi, sillä lahoon
pökkelöön ei pystynyt kiipeämään. 10.4.99 viherpeipon nähtiin jälleen
lentävän koloon. Vuonna 2001 kolossa yritti pesiä räkättirastas, jonka pesä
ryöstettiin.

Pesäpaikka 9. Päädystään laudoittamattoman vajan kurkihirren päällä, hyvässä
suojassa kaikilta suunnilta. 31.5.2001 viherpeipon poikaset olivat lähteneet
pesästä, pesän vieressä hirrellä oli iso poikanen, jota emo syötti. Samassa
kohdassa pesi myöhemmin kesällä västäräkki.

Pesäpaikka 10. Saman vajan toisessa päässä, kurkihirren päällä olevassa
edellisvuotisessa mustarastaan pesässä. Käytetty, onnistunut samanvuoden
viherpeipon pesä löytyi marraskuussa 2001.

Havupuupesät

Kuusiluodon havupuista on löytynyt yhteensä viisi pesäpaikkaa, joista vain
yhdessä pesintä on onnistunut. Viherpeippo alkoi pesiä pienessä katajassa
heti kun se oli kasvanut riittävän suureksi. Toukokuussa 2000 munitun pesän
munia varasteli ehkä metsähiiri (13.5. neljä munaa, 15.5. kaksi munaa, 18.5.
tyhjä). Heinäkuussa samana vuonna katajassa pesittiin onnistuneesti, samoin
touko-kesäkuussa 2001. Heinäkuun alussa 2001 katajassa oli ilmeisesti
varislinnun repimä pesä.
Kuusiluodon toisessa, hyvin harvassa katajassa oli kesäkuun alussa 2001
revitty viherpeipon pesä. Samantapaisessa ”huonossa” paikassa oli ollut
pihakuusen oksan kärjessä ollut pesä, joka löytyi revittynä kesäkuun alussa
2001.
Saaressa oleva tuuhea pihtakuusi näyttää hyvin viherpeipolle
soveltuvalta, ja puun oksalta löytyi toukokuussa 2000 kaksi munaa sisältävä
pesä, joka näytti hylätyltä.
Ainoa männyssä ollut pesä löytyi keväällä 1999 matalalta, männyn runkoa
vasten talvella repsahtaneen, roikkumaan jääneen suuren oksan havujen
heikosti suojaamana. Pesän ryösti varislintu munintavaiheessa.

Lajin tyypilliset pesäpaikat

Luonnontieteellisen keskusmuseon vuosina 1954-2000 keräämä
pesäkorttiaineisto käsittää 1182 viherpeipon pesää. Melkein kaikki aineiston
pesät ovat olleet tiheissä havupuissa ja -pensaissa. Pesistä 75% on
sijainnut katajissa ja 18,4% kuusissa. Lehtipuista ja -pensaista on löytynyt
pari prosenttia pesistä. Kerran pesäpaikkana on käytetty harmaasiepon
pönttöä. von Haartmanin aineistossa (131 pesää) lehtipuiden pieni osuus
samaa luokkaa kuin pesäkorttiaineistossa, katajan ja kuusen osuudet
pesäpaikoista ovat käänteiset pesäkorttiaineistoon verrattuna (lehtipuissa
kahdeksan, katajissa 34 ja kuusessa 69 pesää) (von Haartman 1969).
Lajia tutkinut Korpinen pitää kuusiaitaa viherpeipon optimaalisena
pesäpaikkana. Pesimäympäristölle on tärkeintä sopiva pesäpaikka, ei niinkään
ravinnon läheisyys, sillä laji voi hakea ruokaa pesälle kaukaakin. Puistot
ylikorostuvat lajin pesimäympäristönä, koska niissä on paljon kuusiaitoja
(Korpinen 1967).

...ja epätyypilliset

Jotkin yksittäiset tiedot kertovat lajin joustavuudesta pesäpaikan
valinnassa. Viherpeipon on nähty rakentavan pesää Porin Länsipuistossa
toukokuussa 1988 lehmuksen katkenneen oksan päähän, jossa savupiippumainen
kolo, noin 10 m korkeuteen (Rantamäki, kirjall. ilm.). Vuonna 1994
viherpeipon pesä löytyi vanhasta harakan pesästä, pesäkupista, tuomesta
pelto-ojan varresta (Rantamäki 1995). Toukokuussa 1998 viherpeipon pesä
löytyi vanhan harakan pesän risujen ulkoseinään rakennettuna (Rantamäki,
kirjall. ilm.). Yhdessäkään näistä pesäpaikoista lähellä ei ollut havupuita.
Arabianrannasta, noin kilometri kuusiluodosta luoteeseen, löytyi
1980-luvun lopussa viherpeipon pesä tervalepän onkalosta
harmaasieppomaisesta paikasta, josta rengastettiin poikaset (Tatu Hokkanen,
kirjall. ilm.).
Erilaisissa parvekerakennelmissa laji pesii Suomessa toisinaan.
Kukkalaatikko on ollut pesäpaikkana kolmessa tapauksessa
pesäkorttianeistossa. Kesällä 2001 Turussa viherpeipon pesä löytyi
kerrostalon parvekkeelta puisesta köynnösristikosta (Hannu Klemola, kirjall.
ilm.).
Ulkomainen kirjallisuus kertoo, että laji pesii toisinaan myös
lintulaudoilla ja puoliavoimissa pöntöissä. Pesälaatikoiden (Nisttaschen)
kerrotaan olevan mieluisia, mutta tarkempaa kuvausta laatikkomallista ei
anneta. Viherpeipon on todettu poikkeuksellisesti pesineen pääskyjen
räystäslaudoilla, muurinkoloissa, käyttäneen vanhoja rastaiden, kerttujen ja
pyrstötiaisten pesiä. (von Blotzheim, 1997).
Viherpeippo on sosiaalinen lintu, joka pesii mielellään löyhissä
ryhmissä, pitkässä kuusiaidassa pesät sijoittuvat lähekkäin (Korpinen 1967).
Tämä sosiaalisuus on ehkä syynä siihen, että joillekin epätyypillisille
pesäpaikoille kerääntyy pesimään useita pareja useiksi vuosiksi. Viherpeipon
käytössä olivat Weimarin rautatieaseman katetun laiturin metalliset
kattorakenteet, joissa todettiin toistakymmentä vanhaa pesää vuonna 1969
(von Blotzheim, 1997). Ruotsin Örebon katetulla rautatieasemalla pesi
vuosina 1965-69 yksi, vuonna 1970 kolme paria viherpeippoja
palkkirakenteissa (Nilsson 1971).
Viherpeippo ei arastele pesäainesten hakua suljetuista tiloista. Keväällä
2001 linnut hakivat pesäaineksiksi Kuusiluodossa hämärän vajan sisästä sinne
varastoitua pellavaeristettä. Olen myös nähnyt viherpeipon hakevan
telkänpöntöstä sisältä untuvan. Pesäainesten haku muiden lajien pesistä on
viherpeipolle ominaista (von Blotzheim 1997). Mahdollisesti se sitäkin
kautta voi ”tutustua” uudenlaisiin pesäpaikkoihin.
Havupuuttomia viherpeippojen pesimäalueita on Suomessa vähän
lukuunottamatta kaupunkikeskustojen havupuutyhjiöitä. Niissä viherpeipot
näyttävät sopeutuneen pesimään esimerkiksi parvekkeiden kukkalaatikoissa.
Runsaasti kolopuita sisältävät ja samaan aikaan havupuuttomat
viherpeippoympäristöt ovat harvinainen yhdistelmä. Siksi Kuusiluodon
koloviherpeippojen keskittymä voi olla erikoisuus. Toisaalta viherpeipon
pesäpaikkavalinta voi olla tunnettua joustavampaa, pesiä ei vain ole osattu
hakea erikoisista paikoista. Lajihan käyttäytyy hyvin huomaamattomasti pesän
välittömässä läheisyydessä, esimerkiksi peippoon verrattuna.

Kiitokset

Kiitokset Lintuverkossa viherpeippokyselyyni vastanneille Hannu Klemolalle
ja Ari Rantamäelle.

Kirjallisuus

von Blotzheim, urs N. Glutz ym. (toim.) 1997: Carduelis chloris - Grünling.
Neststand. - Handbuch der Vögel Mittel-Europas. Band 14/II. Aula Werlag,
Wiesbaden. S 574-575.

Cramp, Stanley ym. (toim.). 1994: Carduelis chloris. Breeding. - Handbook of
the Birds of Europe and the Middle East and North Africa. The Birds of the
Western Palearctic. Volume VIII. Oxford University Press, Oxford. S. 563.

von Haartman, Lars 1969: The Nesting Habits of Finnish Birds. I
Passeriformes. Commentationes Biologicae. Societas Scientarum Fennica,
Helsinki 1969.

Nilsson, Ragnar 1971: Ovanligt häckplats för grönfink Chloris chloris i
Örebo. Vår Fågelvärld 30. S. 124-5.

Rantamäki, Ari, 1995: Pikkulepinkäisen ja viherpeipon erikoinen pesäpaikka.
Satakunnan linnut: Porin lintutieteellisen yhdistyksen jäsenlehti 26, 1. S.
26.

Painamattomat lähteet

Korpinen, Antero 1967: Viherpeipon (Chloris chloris L.) pesimäbiologiasta,
ravinnosta ja talvehtimisesta. Pro gradu -tutkielma. Säilytyspaikka
Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo.

Suomalainen pesäkorttiaineisto. Säilytyspaikka Helsingin yliopisto,
Luonnontieteellinen keskusmuseo.

Tuomo Salmela, suull. ilm. 12.12.2001
Tatu Hokkanen, kirjall. ilm. 12.12.2001
Ari Rantamäki, kirjall. ilm. 10.1.2002