Puuvanhuksia ja niiden lintuja Kivinokassa

Eero Haapanen

(Julkaistu kirjasessa Kivinokka, kesäinen keidas. Kivinokkalaiset ry, 2001)

Hiljaisessa metsässä kauas kantava koputus vetää katsomaan äänen aiheuttajaa. Palokärki, odotetusti, naputtaa pakkaspäivänä jättiläiskuusta kuorettomaksi. Tikalla on seuralaisenaan yllättävä hiirimäinen siivekäs, puukiipijä nimittäin etsii jotain tikan kuorimista kohdista melkein sen kintereillä, vaikka ohittaen tikan vastapuolella runkoa. Ruokapöytään on jäänyt selvästi muruja sillekin, koska se pudottautuu kiertämään tikan valtavaa ruokapuuta useaan kertaan. Töyhtötiainen hyrähtää jostain korkealta puun latvasta.

Helmikuun lopussa hirmuisena iskenyt pakkasjakso, alle kahdenkymmenen asteen pakkasyö on tehnyt aamun palokärjenkin nälkäiseksi ja kovin piittamattomaksi katselijasta. Mutta jo parin kuukauden päästä silkkiuikut mölisevät valtaisasti Saunalahden suun koloniassaan ja kyhmyjoutsen jo istuu pesässään. Pesä ilmestyy aina Saunalahden suulle, kapeikkopaikan viereen, jossa jäähän syntyy pitkin talvea vaarallinen murtuma ruokosaarekkeiden väliseen salmeen. Se on paineharjanne, jossa jää murtuu ja taittuu ylös kuin teltaksi, toisinaan se taittuu alaspäin ja jää uudelleen jäätyvän veden alle. Se paikka pysyy usein pakkasellakin oudosti lähes sulana, kulkijan ansana tai ylihyppäyshaasteena. Saunalahden vesi virtaa kai juuri siitä sisään ja ulos meriveden korkeusvaihteluiden mukaan. Siihen myös joutsenen sijaksi syntyy ensimmäinen kevätsula.

Kesän tultua nuolihaukka on asettunut pesimään suon reunaan, kuusen latvaan vanhaan variksen pesään. Se paljastaa pesänsä aivan suoraan, kimittämällä hautoessaan. Käpytikan poikaset tikittävät haapaan hakatussa pesäkolossa mökkialueen laidalla. Peukaloinen ja sirittäjä laulavat. Keskikesällä rengastamme nuolihaukan pesästä yhden ainoan pirteän poikasen. Supikoiralla on pentueensa viereisen mäennyppylän kivikossa, sammalikko on kulunutta ja tallattua kolon suulla ja pentuja lukematon määrä, toistakymmentäkin.

Nämä kaikki tapahtumat olen kokenut viimeisen kymmenen vuoden aikana Kivinokassa, Saunalahden rannalla olevassa ikikuusikon tienoilla. Se on vaikuttavin osa Kivinokan luontoa. Viereisillä mäennyppylöillä kasvavat Vanhankaupunginlahden kookkaimmat männyt, kilpikaarnaiset vanhukset. Suon laidalla kenottavassa aihkissa on kuin kerrostalossa ikivanhoja palokärjen koloja, puolikymmentä päällekkäin. Ne olivat siinä jo 1970-luvulla, kun ensi kertaa tutustuin Kivinokkaan.

Mäntyvanhuksen kasvu ei ole ollenkaan umpeuttamassa kolojen lentoaukkoja. Kauan sitten, kai palokärjen pesiessä, uteliaat pojanjolpit löivät rautanauloilla mäntyyn tikapuupienat. Pienat ovat pois, mutta naulat ja vanhat palokärjen pesäkolot näkyvät. Männyn hidas kasvuvauhti ei vielä ole vetänyt kumpiakaan kasvavan puuaineksen sisään. Päättelen, että tämä mäntyvanhus on käytännössä lopettanut kasvamisen, se vain elää. Tuollaisessa puussa oleva palokärjen kolo on oravan, uuttukyyhkyn ja talitiaisen käytössä vuosikymmeniä - kunhan vain kiipeilyn taitava huolehtii pesäonkalon tyhjennyksestä joskus. Kolot täyttyvät nimittäin oravan pesäaineksista ja uuttukyyhkyn poikienkin ulosteista vähitellen kukkuroilleen, ja viimein kyyhkyn pojat kyyristelevät matalana ja katselevat suoraan lentoaukosta ulos.

Muuallakin lähitienoilla on katselun arvoista. Kivinokan kartanon edustalla kasvaa useita muhkeita lehmuksia, tammia ja rannassa on melkoisia tervaleppiä. Viljelystilkkujen ja Herttoniemen siirtolaputarhan viertä kulkevan tien varressa olevat kaksi saarnea ovat jo ehtineet arvokkaan kokoisiksi. Kartanolle johtavan puukujanteen varrelta valitettavasti kaupunki kaatoi yhden jättimäisen monihaaraisen koivun. Mennä sai myös pellolle, siis poispäin tiestä, kenollaan ollut ontto vanha vaahtera. Tämän puun savupiippumaisessa rungossa pesi 1970-luvulla lehtopöllö. Pöllöpariskunta istui kolonsa aukolla, kun pyöräilin ohi iltahämärissä. Myöhemmin vaahteran asukkeina oli naakkoja.

Kartanon edustalla on melkoisia lehmuksia, ei sentään silti niin valtavia kuin ylivertaisella Herttoniemen kartanolla. Aivan kartanon edustalla yhdessä niistä pesi useana vuonna sinisorsa 1980-luvulla, sorsaemo katseli tiellä kulkijoita hyvässä piilossaan onkalon suojista. Kottaraiset ovat nykyään lehmusten asukkeja, ja Kivinokan mökkiläisten suosimat monilukuiset oravat. Ehkä tämän herraskartanon kujanteiden tammet ovat innostaneet istutuksiin muuallakin Kivinokassa. Ponnistuksen punaisen majan pihalle kuparilaatan mukaan vuonna 1933 istutettu puu on jo aivan oikean puun kokoinen, vielä uhkeampia tammia löytyy Saunalahden itärannalta.

Vaikka Kivinokka kärjestään nimensä mukaisesti on täynnä kiviä, isoja vesikiviä sen rannoilla ei ole ainuttakaan. Siksi Kivinokan ja sen lähiseutujen mäntyvanhusten asukkeihin kuuluu kalalokki, neuvokas lokki, joka osaa myös pesiä puissa. Eräänä vuonna lokki hautoi aivan Kivinokan kärjessä olevassa ainoassa pienessä männyssä, oksan päällä. Samanlaisessa paikassa kalalokki yritti pesiä useita vuosia Saunalahden rannalla. Varjosaaressa, Kivinokan uimarannan edustalla, kalalokki pesii vuosittain saman petäjän latvassa, korkeimmassa latvatupsussa. Varjosaari onkin mäntyjensä puolesta komea. Yksi uhkea vanhus kenottaa 45 asteen kulmaan kallistuneena rantatörmällä veden päällä. Useat petäjät ovat keloja, joiden oksat ovat erityisen mieluisia lokeille istua. Varjosaaressa ja Saunalahdellakin kalalokki yrittää toisinaan pesiä rantakalliollakin, mutta puupesintä näyttää olevan täällä paljon suositumpaa, oletettavasti runsaiden kaksi- ja nelijalkaisten petojen esiintymisestä johtuen. Varjosaaressa kalalokki on usein onnistunutkin poikastensa isoiksi kasvattamisessa kun sen suosio nuorison kaljoittelupiilona on vähentynyt.

Kivinokan luonnonnähtävyyksistä mainittakoon myös kaksi toista metriä halkaisijaltaan olevaa hiidenkirnua. Ne tosin sijaitsevat vaikeasti löydettävästi rinteessä Saunalahden rannan ikikuusikon laidassa. Mahdollisesti niille tehdään opasteet tulevaisuudessa. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen aloitteesta koko Saunalahden vesialueen lisäksi myös Kivinokan ikikuusikko on tarkoitus sisällyttää Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueeseen. Näin ehkä saataisiin viimein pantua piste Kivinokan asuntorakentamissuunnitelmille, joita kaupunkisuunnitteluvirasto nostaa noin kerran vuosikymmenessä esiin. Kuusikko on Vanhankaupunginlahden rantamien metsistä iäkkäin, ehkä melkein parisataa vuotta vanha ja koko Helsingin kuusikoista vanhin. Sellainen kuusikko on nyky-Suomessa todellinen harvinaisuus muualla kuin suojelualueilla. Se on metsää, joka on tulossa luonnollisen elinkaarensa loppuun, sen kuuset kuolevat jo vanhuuttaan. Kuusen arvokas kuolema, hitaasti, itsestään, vanhuuttaan, viimein pihkaa valuvana, toukkaisena palokärjen ruokapöytänä, siinä komeinta Kivinokkaa.