Gammeli kirjallisuudessaEero HaapanenVanhankaupunginlahti esiintyy kaunokirjallisuuden tapahtumapaikkana useimmiten sellaisissa teoksissa, jotka kertovat Pitkänsillan pohjoispuolen ihmisistä. "Gammeli" oli todellisuudessakin juuri sörkkalaisiksi nimitettyjen vapaa-ajan vieton aluetta. Sörnäinen ei ole ollut aivan Pispala, mutta Pitkänsillan pohjoispuolella on ollut ja on melko merkittävä osa kirjailijoiden kotipaikkana ja siten kaunokirjallisuuden raaka-aineena. Kalliossa asuneen Alpo Ruuthin kirjojen henkilöt ovat usein liikkeellä Vanhankaupunginlahden suunnalla. Aidoimmilta tuntuvat nuoren Ruuthin romaanit, joissa kuvataan Sörkän jengielämää. Kämpässä (1969) käy nuorisojoukko Kivinokassa, "Kiviksessä", huonolla menestyksellä vanhempiensa mökissä aikuisten puuhia harjoittelemassa. Värikäs kuvaus veneretkestä Lammassaaren raittiusyhdistyksen iltamiin löytyy romaanista Viimeinen syksy (1979). Omalla veneellä tuleva "folkka" on naukkaillut ja jää kiinni, kun Jusan mukana oleva pullo putoaa laiturille. Jusa heitetään väkivaltaisesti takaisin veneeseensä. "Luulin vähän aikaa että Jusa oli kuollut, se makasi liikkumatta ja palkeet tyhjinä, sitten se kimposi pystyyn kuin kuolleista herännyt ja yritti pyrkiä laiturille selittämään. Vartija painoi jalallaan Jusan naamasta takaisin, Jusa huusi kengänpohja suuta vasten että fasistit, idiootit, kuppa-aivot, hitleriläiset, raittiusliiton rosvokopla. Vartija yritti potkaista, mutta Jusalla oli vielä sen verran hoksottimet tallella että väistyi. Se nosti kätensä vaakasuoraan ja huusi heil Hitler, lähettäkää piimää litkivälle toveri puheenjohtajalle terveisiä." Joukko joutui lähtemään takaisin vesille. Tämä vuotta 1961 kuvaava kirja sisältää myös tehokkaita kuvauksia Vanhankaupunginlahden saastumisesta. "Meri oli silmänkantamattomiin harmaiden paskalauttojen peitossa. (...) Kun korkki näykki paskakikkaroiden eikä kalojen kanssa samaan tahtiin, vetäisin lätsän silmilleni ja kävin pitkälleni heinikkoon". Verkkosaaren tienoilla onkiessa nukahtanut heräsi koska "pusikoihin oli tullut muutama spurgu ja mäkipeura ilakoimaan". Vanhankaupunginlahden länsiranta oli ilmeisesti "mäkipeurojen" esiintymisaluetta jo tuolloin. Arvo Turtiaisen runossa Balladi Hermannin ruususta (1955) sille uralle joutuneen naisen loppu kuvataan hukkumisena saastuneen Vanhankaupunginlahden aaltoihin. (Mäkipeura = taivasalla elävä prostituoitu). Vanhankaupunginlahti eläinten käyttämänä "ekologisena käytävänä" on esillä Ruuthin novellissa Uteliaat (1975). Siinä kaksi hirveä on eksynyt Sörnäisten teollisuusalueelle. Ne pakenevat uteliaita ihmisiä uimalla mereen. Väkijoukko ryntäilee Kulosaaressa hirvien perässä rantaan niin että toinen niistä ei uskalla nousta maihin, uupuu uidessaan ja hukkuu. Ei siis pidä liikaa juosta harvinaisuuksien perässä. Pitkänmatkanjuoksija, romaanihenkilö samannimisessä Alpo Ruuthin romaanissa (1989) lienee ainoa laatuaan, joka lymyilee viikkokausia Vanhankaupunginlahden ruoikossa kuin luontokuvaaja piilokojussa. Pitkänmatkanjuoksija piileskelee siellä joidenkin muiden punakaartilaisten kanssa kesällä 1918. "Luin oikein sanomista, että elelin mahtavalla luonnonsuojelualueella, enkä ollut täällä yksin. Sitä todisti myös Uuden Suomen vaatimus, että kaislikot oli putsattava karkulaisista." Pitkänmatkanjuoksija kuitenkin välttää etsijät, toisin kuin jotkut toverinsa, joista yksi joutuu ammutuksikin. Aivan kurjaa ei hänellä kaislikkokoijassaan ole, hän kohtaa peräti keskellä hetteikköä lähistön talossa asuvaan punalesken. Leski alkaa vierailla ruoikossa päivittäin, koska on ollut miestä vailla keväällä tapahtuneiden teloitusten jälkeen."Meno oli niin villiä, että me juuri ja juuri vältyimme putoamasta mereen". Tarkaksi ruoikkomiljöön ja sen eri käyttömahdollisuuksien kuvaukseksi ei tämän veijariromaanin kosteikkokuvauksia voi sanoa. Realististista kerrontaa on sitävastoin teos Leskimies (1991), jossa juuri eläkkeelle ja leskeksi jäänyt Koskinen elää päivä kerrallaan. Koskisella on mökki Kivinokassa, josta käsin hän käy uistelemassa kuhaa Vanhankaupunginlahdella. Vanhanaikainen leskimies ei onnistu uudessa elämässään, eikä esimerkiksi osaa valmistaa kalastamaansa suurkuhaa. Vanhankaupunginlahden käyttämisestä tunnetuin romaani lienee Anja Kaurasen Pelon maantiede (1995). Teoriaan paneutunut feministijoukko siirtyy käytäntöön tekemällä mieshenkilöiden huolellisesti valmisteltuja rituaalimurhia Lammassaaressa. Ruumiit upotetaan Vanhankaupunginlahteen. Lammassaari lienee siirtynyt kirjan raaka-aineeksi kirjailijan melko lähellä sijainneen asuinpaikan vuoksi ja ehkä myös siksi, että siellä vuoden hiljaisena aikana on syrjäinen, aavemainenkin tunnelma. Saari mainitaan romanttisemmissa merkeissä Elvi Sinervon novellissa Runo Söörnäisistä, jossa poika ehdottaa rakastetulleen Lammassaareen menoa, koska siellä on "vähemmän kansaa". Anja Kaurasen romaanissa Arabian Lauri (1997) Vanhankaupunginlahdella ja sen linnuilla on merkittävämpi osa kuin missään muussa suomalaisessa romaanissa. Kertojaminä Sabu aloittaa Taideteollisessa valokuvauksen opinnot ja muuttaa asumaan Hämeentien päähän lintukaverinsa kanssa, jonka nimi on Raffe. Raffe Rundman opiskelee Viikissä, on vakavamielinen, maailmanparantaja ja "eko-orni", saanut vaikutteita "Kalastajalta" ja toimii vihreässä liikkeessä. Sabun uusi kaveri on Arabian Lauri, Taideteollisessa opiskeleva kohutaiteilija, muotoilija, jonka rahaan, juhlintaan ja yhä uusien kokemuksien etsimiseen keskittyvä elämä päätyy lopulta itsetuhoon. Sabu elää näiden kahden henkilön ja todellisuuden välimaastossa, tuntien vetoa kumpaankin. Opintojensa lopputyönä Sabu kuvaa Lammassaaren mökkejä. Sabu päätyy vuosien päästä entisen Jugoslavian alueelle kuvaamaan ruumiita, ja kovaa työtään hän keventää siinä sivussa lintuja havainnoimalla. Sabu ja Raffe käyvät melko usein Viikissä linturetkillä. Kauranen luettelee romaanissa paljon lintuhavaintoja. Aivan osuvia ja uskottavia eivät hänen kuvauksensa aina ole. Romaanissa mennään mm. useaan kertaan Hakalan lintutorniin seuraamaan kurkien ja muiden lintujen yömuuttoa. Kovin lintuhavainto Viikistä on Sabulla kiljuhanhi Vanhankaupungin edustalta. Romaani tapahtuu vuonna 1986. Sen ajan- ja miljöön kuvaus on kauttaaltaan melko uskollista todellisuudelle. Muun muassa mainitaan syksyn 1986 viivyttelevät tervapääskyt, Pornaistenniemen edustalla tuolloin ollut laivanhylky, ja siinä asuneet ja lohta salakalastaneet rantojen miehet. Nykyistä Vanhankaupunginkoskea kuvataan lyhyesti Harri Vartion muuten vankasti Helsinginkadulla pyörivässä slangiltaan notkeassa romaanissa Bang ! (2000), jossa huumetuhoon ajautuva kertojaminä pysähtyy rauhallisempana hetkenään katselemaan suvannon uistelijoita. Ohikulkumatkallaan Kivinokkaa muistelee toinen seikkaileva romaanihenkilö Åke Tuuri Harri Nykäsen jännitysromaanissa Paha Paimen (1990). Vanhuuden päivillään täydellistä rikosta suunnitteleva Espanjan sodan veteraani on käynyt 1930-luvulla käynyt Kivinokan lavalla, jolloin siellä oli esiintynyt Dallape ja Henry Theel. Olavi Virran kanssa on ryypätty rannassa ja joskus käyty uimassa. Legendan mukaan eräs oli pystynyt uimaan kaupunkiin jatkoille vaatteet pään päällä. Tunnetuin, mielenkiintoisin ja ehkä historian ensimmäinen romaanihenkilö, joka soutelee Vanhankaupunginlahdella, on Rakastunut rampa Sakris Kukkelman, "köyhä polseviikki". Joel Lehtosen romaanihenkilö vuokraa souteluunsa paikalliselta kalastajalta veneen viedäkseen naisseuralaisensa Kyläsaareen juhannustansseihin. Tästä soutelusta alkaa Kukkelmanin surkean elämän alamäki, kun souteluseura häipyy juhannusyöhön. Kukkelmanin mielitietyn vie tyylikkäämpien kavaljeerien mukaan katala Minni. Minnin esikuva todellisessa elämässä oli kirjallista salonkia pitänyt huijarinainen Minna Craucher, joka myöhemmin kiristi mm. Olavi Paavolaista. Herttoniemessä asuneista kirjailijoista Henrik Tikkasella on ollut asunnostaan näköala komeasti Vanhankaupunginlahdelle ylimmässä kerroksessa osoitteessa Majavatie 11. Tikkanen on (Majavatie 11, 1. painos 1976) katsellut ikkunastaan Herttoniemen vanhan mäen mäkihyppykilpailuita punaviiniä siemaillen naapuri Timo Sarpanevan kanssa. Juomaveikot näkivät hypyistä ainoastaan alkuosan, ei lennon loppua, mutta arvostelivat ne tarkasti. Elämäänsä Herttoniemessä Tikkanen kuvaa nukkumälähiöpioneerina yhdessä ensimmäisistä esikaupungeista "joissa ikävyys hiersi ja syyhytti ihoa kuin villapyjama." Päivitetty 21.2.2003. Kirjoittaja ottaa mielellään tähän katsaukseen liittyviä lisäyksiä ja kommentteja vastaan. Eero Haapanen |